maaliskuu 2011

Eläinten kuvaamisessa toinen puoleensavetävä ääripää on pysähtyneisyyden hetkien tavoittaminen. Niiden tilanteiden vangitseminen joissa on mahdollista löytää yksittäisistä tilanteista jotain yleismaailmallista elollisten olentojen tuntemuksien välillä. Antropomorfisoinnin välttäminen on näissä teoksissa vaikeampaa, koska raja empatian ja samaistumisen välillä on hyvin kätketty eikä suostu pysymään paikallaan. Jos aiemmin käsiteltyjä tauluja karakterisoi voimakas liike, nämä sijoittuvat usein hetkeen juuri […]

Aiheiden käsittelyni on kaksijakoista. Erityisesti eläinten osalta korostan usein vuorotellen niiden havaitun luonteen kahta ääripäätä: kineettistä, abstrahoitua liikettä ja toisaalta pysähtyneisyyttä ja introspektiivista, sisäänpäin kääntynyttä katsetta. Kineettisten teosten osalta pyrin lähestymään eläintä sitä kautta joka katsojan kokemana on niiden ominta itseä, kevyttä loikkaa, ruohikossa vaanimista tai ilmassa syöksähtelyä ja pyrähtelyä kuvattavasta kohteesta riippuen. Tavoittelen hetkeä